Mainoksissa meille näytetään videoita lehmästä ulkoa tai kanasta tilallisen sylissä, ja markkinoidaan niistä tehtyä ruokaa positiivisin termein kuten vastuullinen, perhetilallinen tai kotimainen.

Samalla valtaosa suomalaisesta eläintuotannosta perustuu käytäntöihin, joita kuluttaja ei koskaan näe. Ne ovat yleisiä, järjestelmällisiä ja täysin laillisia. Ja juuri siksi niistä puhutaan harvoin.

Kun elämä muutetaan tuotantoyksiköksi

Eläintuotanto on rakennettu tehokkuuden ehdoilla. Mitä enemmän eläimiä voidaan pitää pienemmässä tilassa ja mitä nopeammin ne kasvavat tai tuottavat, sitä kannattavampaa tuotanto on. Tuotannon tavoitteet eivät kuitenkaan poista eläinten lajityypillisiä tarpeita kuten tarvetta liikkua, hoivata jälkeläisiään, etsiä ruokaa tai olla vuorovaikutuksessa lajitovereidensa kanssa.

Tuotannossa eläimiä pidetään täysin epäluonnollisissa olosuhteissa, minkä seurauksena eläimet kärsivät stressistä, sairauksista ja käytöshäiriöistä.

Sikatiloilla tehokkuus tarkoittaa häkkejä, virikkeettömyyttä ja kipua

Suomessa suuri osa emakkosioista viettää jopa lähes puolet elämästään häkeissä, joissa ne eivät pysty edes kääntymään. Emakko synnyttää ja imettää porsaansa kaltereiden takaa, vaikka sian hoivavietti on voimakas ja luonnossa se rakentaisi pesän ja olisi jatkuvassa vuorovaikutuksessa jälkeläistensä kanssa.

Myös lihasiat elävät koko noin puolen vuoden mittaisen elämänsä suljettujen seinien sisällä. Ne jakavat ahtaan karsinan yli kymmenen muun sian kanssa. Näissä virikkeettömissä oloissa siat turhautuvat ja stressaantuvat, minkä seurauksena ne alkavat purra toistensa häntiä.

Sikaloiden olosuhteet ovat myös epähygieenisiä. Suurissa halleissa ilma on täynnä pölyä, ulosteiden bakteereja ja virtsasta muodostuvaa ammoniakkia. Tällaisissa oloissa sairastuminen ei ole poikkeuksellista, vaan osa arkea: teurastamotarkastuksissa sioilta löytyy runsaasti esimerkiksi keuhko- ja sydänpussitulehduksia.

Niin sanotut rääpäleporsaat tapetaan usein iskemällä niiden pää lattiaan tai muuhun kovaan pintaan.

Kaikki siat eivät ehdi päätyä teurastamolle asti. Jos porsas ei kasva riittävän nopeasti, sillä ei ole tarpeeksi taloudellista arvoa. Nämä niin sanotut rääpäleporsaat tapetaan usein iskemällä niiden pää lattiaan tai muuhun kovaan pintaan.

Niille karjuporsaille, jotka jätetään eloon, tehdään kirurginen kastraatio, tyypillisesti ilman riittävää kivunlievitystä. Toimenpiteessä porsaan kivekset poistetaan viillon kautta kivespussista. Kastraation ainoa tarkoitus on estää karjun hajun kehittyminen lihaan – ei porsaan hyvinvoinnin parantaminen.

Lehmä ei tuota maitoa ilman vasikkaa

Lehmä ei tuota maitoa, ellei se synnytä vasikkaa. Maidontuotanto perustuu siihen, että lehmä tiineytetään toistuvasti, tyypillisesti keinosiementämällä. Toimenpide on lehmälle epämiellyttävä ja stressaava, mutta välttämätön osa tuotantoketjua.

Kun lehmä on synnyttänyt, vasikka viedään emoltaan yleensä jo ensimmäisenä elinpäivänä. Nuori vasikka sijoitetaan tyypillisesti pieneen yksilökarsinaan, jossa sillä ei ole kontaktia lajitovereihinsa. Pakkoerotus usein aiheuttaa voimakasta stressiä sekä emolle, että vasikalle, ja se voi johtaa käytöshäiriöihin.

Vasikoille tehdään myös nupoutus eli sarvien kasvun estäminen. Sarven kasvukohta poltetaan tulikuumalla raudalla, mikä aiheuttaa eläimelle kolmannen asteen palovamman. Toimenpiteen jälkeinen kipu voi kestää viikkoja.

Naaraspuoliset vasikat päätyvät lypsylehmiksi. Sonnivasikat kasvatetaan lihaksi ja teurastetaan noin puolentoista vuoden ikäisinä. Myös lypsylehmät päätyvät lopulta teurastamolle, yleensä noin viiden vuoden ikäisinä, kun niiden maidontuotanto ei ole enää taloudellisesti kannattavaa. Luonnollisesti lehmä voisi elää noin 20 vuotta.

Elämä neljän seinän sisällä

Vaikka kesäisin lehmiä voi nähdä laiduntamassa, moni lehmä elää valtaosan elämästään sisätiloissa. Puolet lypsylehmistä joko ei pääse koskaan ulos tai elää jopa 9 kuukautta vuodesta kaulastaan kiinnitettynä parteen. Parsissa lehmät eivät voi tehdä muuta kuin vain seisoa tai maata rivissä päivästä toiseen.

Nykyinen lypsylehmä tuottaa jopa 20-kertaisen määrän maitoa verrattuna luonnolliseen tuotantoon.

Lisäksi lehmät on jalostettu tuottamaan maitoa äärimmilleen. Nykyinen lypsylehmä tuottaa jopa 20-kertaisen määrän maitoa verrattuna luonnolliseen tuotantoon. Tästä aiheutuva rasitus lehmän keholle on valtava. Ylijalostuksen seurauksena lehmät kärsivätkin monista terveysongelmista, joista utaretulehdus on yleisin ja yksi tavallisimmista teurastussyistä.

Broileri on jalostettu kasvamaan liian nopeasti

Broilerituotannossa lintuja kasvatetaan suurissa, ikkunattomissa halleissa, joissa on kymmeniä tuhansia yksilöitä. Kasvatuksen loppuvaiheessa yhdellä linnulla on liikkumatilaa alle A4-paperiarkin verran, eivätkä nämä linnut saa koskaan edes nähdä luonnonvaloa.

Broileri on jalostettu kasvamaan yli kuusinkertaista tahtia luonnolliseen verrattuna. Seuraukset linnun keholle ovat vakavia. Yli 2,5 miljoonaa broileria kuolee suomalaisilla tiloilla vuosittain terveysongelmiin, nälkään tai janoon. Yleisin kuolemansyy on äkillinen sydänkuolema, koska sydänlihas ei pysy muun kehon kasvun mukana.

Ne broilerit, jotka eivät kuole kasvatushalleissa, tapetaan noin viiden viikon ikäisinä.

Munintakoneeksi jalostetut

Munijakana on jalostettu munimaan noin 350 munaa vuodessa, vaikka luonnollisesti kana munisi noin kymmenen. Jatkuva muninta, epäluonnollisen pieneksi jalostettu keho ja varhainen muninnan aloitus tekevät kanoista sairaita. Valtaosalla munijakanoista esiintyy kivuliaita luunmurtumia ja monilla myös hengenvaarallisia munajumeja.

Yli 20% munivista kanoista elää Suomessa yhä ahtaissa virikehäkeissä. Yhdessä häkissä voi olla jopa 60 lintua. Kanoilla ei ole tilaa liikkua tai räpytellä kunnolla siipiään, ja virikkeiksi kutsutut muoviset elementit eivät tarjoa niille riittävästi tekemistä.

Niin sanotut vapaan kanan munat ovat usein peräisin lattiakanaloista, joissa voi elää keskimäärin noin 20 000 lintua. Kanan luonnollinen parvi koostuisi vain muutamasta yksilöstä. Liian suuret parvet aiheuttavat stressiä ja käytöshäiriöitä, kuten sulkien nokkimista.

Kananmunatuotannossa kukkotiput eivät tuota rahaa, sillä ne eivät muni. Siksi ne tapetaan noin päivän ikäisinä, joko murskaamalla tai hiilidioksidilla.

Eläintuotannon näkymättömimmät yksilöt

Kalojen olosuhteita säädellään vielä vähemmän kuin esimerkiksi sikojen ja nautojen kohdalla.

Kirjolohia kasvatetaan altaissa, joissa voi olla keskimäärin 35 000 kalaa. Luonnottomat olosuhteet aiheuttavat valtavasti vammoja, sairauksia, stressiä ja kalojen kuolemaa.

Arvostuksen puute kaloja kohtaan yksilöinä näkyy myös tilastoissa: niitä ei edes lasketa yksilöinä, vaan kiloina.

Tuotannon vaihe, joka halutaan piilottaa

Kasvatetaanpa eläimet lihaa, maitoa tai kananmunia varten, tuotantoeläimet päätyvät teuraaksi jo nuorena. Suomessa teurastetaan vuosittain noin 80 miljoonaa maaeläintä, keskimäärin 147 maaeläintä minuutissa.

Sioilla ja siipikarjalla käytetään yleisesti hiilidioksiditainnutusta. Kaasuhississä tai kaasuun kulkevassa järjestelmässä polttava tunne valtaa hengitystiet, eläin panikoi, ei saa henkeä ja menettää tajuntansa. Tämän jälkeen eläimen kaula viilletään auki.

Muun muassa naudat, lampaat ja hevoset tainnutetaan tyypillisesti pulttipistoolilla. Menetelmä voi epäonnistua eläimen panikoidessa, mikä aiheuttaa huomattavaa kärsimystä. Lisäksi jo kuljetus teurastamolle ja teurastamolle saapuminen ovat eläimelle stressaavia tapahtumia.

Kalat tainnutetaan hiilidioksidilla, lyönnillä tai sähköllä. Kalastusalusten verkkoihin joutuneet kalat voivat kuolla rutistuessaan toisiaan vasten, ja kannelle nostetut kalat tukehtuvat usein hitaasti.

Suomessa edes toimittajia ei päästetä kuvaamaan näitä toimenpiteitä teurastamoilla.

Jokainen voi vaikuttaa eläinten asemaan

Kun yhä useampi valitsee kasvipohjaisia vaihtoehtoja, eläintuotanto vähenee.

Eläintuotanto on kaukana siitä idyllistä, jota mainoksissa meille näytetään. Se on järjestelmä, jossa eläimet nähdään ennen kaikkea tuotantovälineinä.

Jokainen meistä vaikuttaa kysyntään omilla valinnoillaan. Jos eläinperäisiä tuotteita ostetaan paljon, niitä myös tuotetaan lisää. Kun yhä useampi valitsee kasvipohjaisia vaihtoehtoja, eläintuotanto vähenee.

Eläinten asemaan vaikuttavat myös poliittiset päätökset. Vaikuttaa voi siis myös äänestämällä eläinten oikeuksia ajavia poliitikkoja.

Aivan jokainen meistä voi olla mukana rakentamassa maailmaa, jossa eläimiä ei nähdä tuotteina, vaan arvokkaina, tuntevina yksilöinä.