Teollinen eläintuotanto on kriittisessä asemassa pandemioiden leviämisen mahdollistajana. Kun tuhansia eläimiä pidetään ahtaasti suljetuissa tiloissa, olosuhteet taudinaiheuttajien lisääntymiselle ja muuntumiselle ovat optimaaliset. Zoonoosit, kuten lintuinfluenssa tai sikarutto, pääsevät tällaisissa ympäristöissä leviämään hallitsemattomasti.

Toisin kuin aiempina vuosisatoina, jolloin maatilojen eläinmäärät olivat pieniä ja infektiot pysähtyivät usein yhteen tilaan, nykymuotoisen tehotuotannon valtavat eläintiheydet tarjoavat viruksille laajan leviämisalustan, jolla ne voivat hypätä eläimistä toisiin ja lopulta myös ihmisiin​​.

Luonnon tuhoaminen avaa ovet pandemioille

Eläintuotannon laajentuminen ja siihen liittyvä maankäyttö ovat suuria tekijöitä pandemioiden synnyssä. Kun metsät ja muut luonnonvaraiset alueet raivataan rehuntuotannon tai laidunmaan tieltä, villieläimet menettävät elinympäristönsä ja joutuvat kosketuksiin ihmisten ja tuotantoeläinten kanssa. Tämä lisää COVID-19:n kaltaisten zoonoosien leviämisriskiä.

Yksi esimerkki on Länsi-Niilin virus, joka leviää hyttysten välityksellä ja on yleistynyt Yhdysvalloissa. Aiemmin virus pysyi kurissa, sillä monimuotoinen linnusto sisälsi lajeja, jotka eivät olleet sille alttiita. Mutta kun osa lintulajeista kuolee lajikadon vuoksi, virukselle herkkien lintujen osuus kasvaa.

Tämä tarkoittaa, että linnut ja niistä verta imevät hyttysetkin kantavat nykyään virusta entistä useammin, mikä lisää tartuntariskiä ihmisille. Ihmistoiminnan tunkeutuminen koskemattomiin ympäristöihin luo siis fyysisiä kontakteja, joita ei aiemmin ollut ja ne ovat viruksille kirjaimellisesti nopea kiitorata​​.

Antibioottien varjopuolet

Tehotuotannon toinen epidemioita ruokkiva mekanismi on antibioottien liiallinen käyttö. Ahtaissa olosuhteissa taudinaiheuttajien leviämistä yritetään torjua syöttämällä eläimille rutiininomaisesti antibiootteja, myös silloin, kun sairauksia ei vielä ole todettu. Vaikka Suomessa tällaistä ennakoitavaa ja täysin vääränlaista "suojelua" ei toteutetakkaan ja antibioottien käyttö on maltillista, maailmanlaajuisesti jopa 80% antibiooteista annetaan eläimille.

Tämä johtaa lopulta antibioottiresistenssiin, eli bakteerien kykyyn torjua lääkkeitä. Ilman toimivia antibiootteja tavallinen tulehdus voi muuttua hengenvaaralliseksi, koska infektiota ei saada pysäytettyä. Antibioottiresistenssi uhkaa tehdä peruskirurgiasta, syöpähoidoista ja synnytyksistä jälleen tilanteita, joissa bakteerit voivat tappaa. Palamme historiassa taaksepäin. Vuoteen 2050 mennessä antibioottiresistenssi voikin tappaa arviolta jopa 10 miljoonaa ihmistä vuosittain​​.

Kun antibiootit eivät enää tehoa, infektioiden ehkäisy eläintuotannossa vaikeutuu entisestään, mikä kasvattaa riskiä uusille zoonooseille. Esimerkiksi vuoden 2023 lintuinfluenssaepidemia Suomen turkistarhoilla osoitti, kuinka tuhoisa yhdistelmä antibioottiresistenssi ja zoonoosien leviämisalttius voi olla​​.

Mikä ratkaisuksi?

Eläintuotannon kytkös pandemioihin on kiistaton, mutta ratkaisujakin ongelmalle löytyy. Siirtyminen kasvipohjaiseen ruokajärjestelmään ja kestävämpiin maankäyttömuotoihin vähentäisi merkittävästi sekä zoonoosien riskiä, että ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä. Tämä vaatii kuitenkin poliittista tahtoa: säädöksiä, jotka hillitsevät eläintuotannon laajenemista ja tukevat siirtymistä kohti kestävämpiä ratkaisuja.

Pandemioiden ehkäiseminen ei ole vain terveydenhuollon tehtävä, se alkaa jo siitä, mitä syömme. Nykyiset valintamme tukevat usein järjestelmää, joka altistaa ihmiskunnan uusille kriiseille. Seuraavien pandemioiden ehkäiseminen edellyttää muutoksia kokoruokajärjestelmään, mutta valinnat alkavat meistä kaikista. Oli kyseessä piippaus kassalla tai vaalinumeron raapustaminen lappuun.